Ei valmista

Tiistai 20.3.2018 - Miia Jaakkola


Hötkyily. Osuva sana sille, miltä usein tuntuu. Että sitä hötkyilee sinne tänne eikä saa juuri mitään aikaan, koska koko ajan pitäisi muka olla tekemässä jotain muuta kuin sitä, mitä sillä hetkellä onkaan tekemässä. On ollut joko kiire töiden kanssa tai sitten nykyelämässä kiire opintojen kanssa ja pitäisi tehdä sitä ja tätä ja sitten tuota ja lopulta lamaantuu eikä saa aikaan oikein mitään. Entä onko sisäisen rauhan etsiminen sitten täysin hullun hommaa keskellä ruuhkavuosia? En tiedä. Ehkä. Tai ehkä sitä pitäisi vain osata rauhoittua hieman. Ajatella, että että kaiken ei tarvitse tulla valmiiksi tänään. Että maailma ei kaadu mihinkään yhtenä päivänä tekemättä jätettyyn. Tällainen ajatus eräänä päivänä itselleni hyvin vahvasti tuli, kävellessä, kun oli kiire takaisin jatkamaan opiskelua.

IMG_20180320_123816.jpg


Kommentit

21.3.2018 14:52  Leila

Heippa. Kyllä oli osuvasti sanottu tästä nykypäivän hötkyilystä, tämän kun muistaisi kaiken kiireen keskellä. Minähän olen eläkkeellä eli ei pitäisi olla kiire mihinkään, mutta mutta. Terveiset koko sun perheellesi ja keväisiä nautinnon hetkiä kaikille T. Leila

25.3.2018 11:00  Miia

Joo jostakin syystä se kiire ei tunnu koskaan päättyvän, joten ehkäpä kiire onkin mielentila, johon itsensä saa riippumatta elämäntilanteesta. Kiitos kommentista Leila, ja aurinkoista kevättä myös sinne teille.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini