Runo kevääseen

Perjantai 9.3.2018 - Miia Jaakkola


Tässä kirjoituksessa yksi runo näin kevään korvilla, tulossa olevasta runokirjastani.



Pimeys jahtaa kulkijaa, vai kuka sitä jahtaakaan?
 
Aurinkoisella kevät kävelyllä,
linnut jo laulaa,
metsässä kylmä,
vaikka aurinko kasvoja lämmittää,
ja silti, silti sielu synkkä kuin yössä kävelisi,
jättää jälkeensä valkoiselle hangelle
mustat tuhkaiset jäljet,
pimeää laahaa jäljessään.
Koko ajan sydän jotenkin vajaa, jotenkin tyhjä, jotakin vailla.
 
Minne oikein juokset, tyttö,
minne sinulla on koko ajan niin kiire,
kuka sinua oikein jahtaa,
ja minne?
 
Etkö ymmärrä, että kaikki on tässä,
että kaikki on hyvin?
Että sydämesi hätä rummuttaa vain sisälläsi?
 
Katso, ja ymmärrä, että rauha ei tule sinulle ulkoa käsin,
ei kukaan sitä sinulle ojenna,
kas tässä, ota rauha,
maksaa viisi euroa. Ei.
Et kuuta kurottamalla tavoita,
et tähtiäkään taivaalta,
 
Ja vaikka mitä tekisit,
et koskaan maailmalle riittäisi.
 
Riitä siis itsellesi,
kerro siis itse itsellesi;
minä riitän,
tämä riittää,
kaikki on hyvin,
niin ehkä pimeys lakkaa kulkemasta askelissasi,
vielä jonain näistä päivistä,
vielä jonakin tällaisena keväänä.
 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini