Uusi kirja ja jotakin muuta

Tiistai 10.10.2017 - Miia Jaakkola


Uusi kirja ulkona pian

Uusi kirjani tulee positiivisten arvioideni mukaan olemaan ulkona ennen joulua.  Teksti odottaa enää viimeistä läpikäyntiä, jonka jälkeen lähetän uuden "kirjalapsukaiseni" maailmalle, ja toivotan sille onnea matkaan. :) Olen onnellinen, jos lukijat löytävät tekstistä itselleen jotakin, mikä koskettaa. Hyvä tarina herättää tunteita, herättää ajatuksia, ja toivon tämän tarinan tekevän sen. Uuden tarinan voi lukea seikkailu/fantasia tarinana, kasvutarinana, rakkaustarinana, tarinana ystävyydestä tai perhesuhteista, mikä kenellekin sattuu kirjassa osumaan lähinnä omaa itseään. Vaikka tarina on lajiltaan fantasia/seikkailu tarina, uskoisin sen olevan "helposti lähestyttävää" fantasiaa, niin että myös sellainen lukija, joka ei yleensä fantasiatarinoita lue, voisi päästä tarinan maailmaan sisään.   Eliittisotilaat on suunnattu nuorille aikuisille, (tarinan päähenkilöt ovat lukioikäisiä), mutta uskon, että tarinan teemat ovat jossain määrin tuttuja myös aikuiselle lukijalle. Ja täytyy myöntää, itsekin luen paljon nuorille aikuisille suunnattua kirjallisuutta, vaikka olen jo 34-joten tällaiset rajat ovatkin usein jossain määrin keinotekoisia, sillä tarinoista löytyy monesti useita tasoja eri ikäisille lukijoille.

Muuta:

Olen tosiaan palannut opiskelijaksi näin useiden työelämässä vietettyjen vuosien jälkeen, ja täytyy sanoa, että olen kyllä nauttinut uuden oppimisesta suunnattomasti. Opiskelen tietojenkäsittelyn tradenomiksi Karelia ammattikorkeakoulussa. Nyt alkaa olla pian takana ensimmäisen jakson kurssit, ja olen ollut todella tyytyväinen kouluun ja etenkin opiskelutapaan.  Koulun voi siis käydä lähes kokonaisuudessaan etänä, kotoa käsin. Mietin ennen kouluun menemistä kuinka kaikki tulee toimimaan, mutta olen iloisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin kaikkea opetusta voi seurata etänä. Voi osallistua tunneille ihan "livenä", tai sitten voi katsella tallenteita itselle sopivana ajankohtana (mikä on myös muuten todella kätevää, jos tunnilla jokin asia on jäänyt epäselväksi, on kätevää kerrata tallenteilta). Opiskelua voi näin itse aikatauluttaa melko hyvin, sillä läsnäolopakkoja tunneilla ei ainakaan vielä ole juurikaan ollut, vaan oppimista seurataan erinäisten oppimistehtävien ja tenttienkin kautta. Näin perheellisenä ihmisenä opiskelutapa on ollut todella kätevä. Opiskelijan pienellä budjetilla on myös todella mukava pieni säästö, kun matkakuluihin ei mene rahaa, kun ei kotoa tarvitse lähteä koululle. Hain kouluun oikeastaan siksi, että kiinnostuin ohjelmoinnista n. vuosi sitten, ja tälläkin hetkellä, kun ensimmäinen ohjelmoinnin kurssi alkaa olla takana, tuntuu siltä, että kiinnostusta siihen puoleen riittää. Haasteita siinä kyllä riittää, ja tulevaisuus sitten näyttää, mihin tie tulee viemään ammatillisesti.

Avainsanat: Eliittisotilaat


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini